Loppuvuoden eduilla kaikki väki nukkuu.

Joulukuussa Osuuskunnan jäsenet nauttivat hyvistä unista ja maukkaista herkkuhetkistä etuhintaan. Hotelliöiden kohdalla tarjous jatkuu aina tammikuun kahdeksanteen päivään asti, joten myös Uuden Vuoden matkaajat ehtivät mukavasti mukaan. Ja pianhan mennään jo vuotta 2012, jolloin jäsenedut jatkuvat uusin kujein.

Joulukuun majoitustarjoukset palvelevat yhtä hyvin jouluostoksille menijöitä kuin välipäivien lepolomalaisia. Ja ainahan voi sukulaisten sijaan yöpyä kaikessa rauhassa hotellin palveluista nauttien. Unohtaa ei sovi myöskään Martinan, Huviretken ja Lähikaupan jouluseteleitä, joilla saat tuntuvat alennukset.

Kaikki edut täältä->

Rauhallista loppuvuotta ja hyvää joulun aikaa!

Osuuskunta
Tradeka-yhtymä

Osuuskunta Tradeka-yhtymä on hallinnointiosuuskunta, joka omistaa kokonaan hotelli- ja ravintolatoimintaa harjoittavan Restel Oy:n, sijoitustoimintaa harjoittavan Tradeka-sijoitus oy:n ja Osuuskunnan jäsenetutoiminnasta vastaavan Tradeka-palvelut oy:n sekä noin 16 prosenttia vähittäiskauppaa harjoittavasta Suomen Lähikauppa Oy:stä. Tällä hetkellä Osuuskunta palvelee noin 275 000 jäsentä.

Toiminta-ajatuksensa mukaisesti Osuuskunta toimii jäsentensä hyväksi tarjoamalla jäsenille kilpailukykyisiä palveluja ja kannustavia etuja.

Osuuskunta Tradeka-yhtymä, toiminta-ajatus

 

Yhteystiedot

Osuuskunta Tradeka-yhtymä
Käyntiosoite Hämeentie 19, 00500 Helsinki
Postiosoite PL 72, 00501 Helsinki
puhelin (09) 733 51

Fax (09) 733 5005

Sähköpostiosoitteet muotoa:  etunimi.sukunimi@tradeka.fi

 

 

Jäsenyys

Jäsenyys

Osuuskunta Tradeka-yhtymä on vapaaehtoinen organisaatio kaikille niille, jotka haluavat käyttää Osuuskunnan tarjoamia palveluja ja ovat valmiit noudattamaan jäsenyyden velvoitteita.

  • Lue lisää